tiistai 13. marraskuuta 2012

Tiistai-illan hedelmäleipää, maisk

Kun  muutin vuosia sitten Viroon, herkukseni vakiintui pian kaljan eli kvassin lisäksi pähkinäinen hedelmäleipä. Paahdoin sen pannulla kaasun päällä; voin ostin irtopaloina neuvostohenkisestä kauppahallista. (Kauppahallin kala- ja vihannesosaston välissä oli pieni hämärä välitila, jossa istui pöydän takana suuresti pelkäämäni nuhjuinen mesimies. Pöydälle hän oli asettanut myyntiin muutaman hunajapurkin. Itse hän oli surkiaisen esikuva. En uskaltanut kävellä hänen ohitseen, koska minua alkoi surettaa niin, että ostin joka kerta purkin hunajaa. Vuokraisäntäni poika nauroi minulle: Virossa kukaan ei kuulemma osta hunajaa, koska kaikki tuntevat jonkun, jolla on mehiläispesiä. "Paitsi tallinnalaiset ja suomalaiset.")

Joskus myöhemmin sain Vilnan-tuliaisina samantapaista leipää, paitsi vieläkin mehevämpää. Sitä sai kuulemma vain yhdestä kaupasta, eikä vilnalainen ystävä tiedä, saako enää sieltäkään. Minun ruokavaliostani leipä jäi pois ja hedelmäleivät unohtuivat. Mutta jouluna kuuluu syödä hedelmäleipää, eikö totta? Kokeilin sitä varmuuden vuoksi jo nyt.

Leivästä tuli muhkeampaa kuin osasin toivoa, ehkä koska en säästellyt hedelmiä enkä psylliumia. Ystävän isoäidin vanhassa leipävuoassa siitä tuli kauniin muotoinen, ja itse rouhittuihin pähkinöihin jää naksuvia sattumia. Maisk.





Pähkinähedelmävuokaleipä 

 

Menetelmä: kuiva-märkä, hiivakohotus
Vuoka: leipävuoka
Kohotusaika: 30 min.
Paistolämpötila: 200°C
Paistoaika: 20-25 min.

Edellisenä iltana (tai väh. neljä tuntia ennen)

Laita turpoamaan runsaaseen veteen
  • 1 dl kuivattuja aprikooseja
  • 1 dl kuivattuja luumuja
Kuivat aineet
  • 1 dl tattarijauhoa
  • 2 dl hirssijauhoa
  • 2,5 dl perunajauhoa
  • 1 dl sokerijuurikashiutaleita
  • 1 dl tattari- tai hirssihiutaleita
  • 1 dl murskattuja saksan- ja brasilianpähkinöitä
  • 3 rkl seesaminsiemeniä
  • 3 rkl pellavansiemenrouhetta
  • 3 rkl psylliumia
  • 2 tl ksantaania
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 tl merisuolaa
  • ½ tl kanelia 
  • ½ tl kardemummaa
Hiivan vaahdotukseen
  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 dl lämmintä vettä
  • hyppysellinen raakasokeria
Märät aineet
  • 3-4 dl lämmintä vettä 
  • 0,5 dl oliiviöljyä
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia (sitomaan taikinaa ja säilyttämään kosteuden)
  • 1 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua

Valmistus

Sekoita kuivat aineet suuressa kulhossa. 
Sekoita hiiva, sokerihyppynen ja desilitra lämmintä vettä isossa lasissa tai mukissa. Samalla kun odotat sen vaahtoutumista, sekoita pienessä kulhossa oliiviöljy, hunaja, viinietikka, jugurtti, ja loput vedestä. Siivilöi hedelmät liotusvedestä ja leikkaa hedelmät saksilla märkiin aineisiin. Sekoita joukkoon.

Kun hiiva alkaa vaahdota, kaada se vesineen kuivien aineiden sekaan, lisää märkä sekoitus ja sekoita hyvin. Taikinan pitäisi olla paksumpaa kuin tavallinen leipätaikina. Kaada taikina voideltuun vuokaan.

Helppo tapa kohottaa leipä on kääntää uuni hetkeksi päälle, sammuttaa se ja antaa leivän kohota lämpimässä uunissa noin puoli tuntia. Puolen tunnin päästä voit kääntää uunin 200 asteeseen ja aloittaa paistoajan laskemisen siitä, kun uuni saavuttaa tuon lämpötilan. Voit kohottaa taikinan myös perinteisesti, jolloin siihen kuluu reilu tunti.

Paista 20-25 minuuttia 200ºC. Leivän pitäisi olla tumman kullanruskeaa.

1 kommentti:

  1. tiedotus koemaistajalta. leipä oli taivaallista uunituoreena, höyryävänä, voilla silattuna kylmässä, vaaleanpunaisessa ja keltaisessa marraskuun iltapäivässä.

    VastaaPoista