lauantai 7. joulukuuta 2013

Keksejä ja taateleita

Rakastan ihan tolkuttomasti keksejä. Se johtuu siitä, etten ole erityisesti makean perään. Keksien juttu on se, että ne ovat pieniä ja makeita, mutta ei tarvitse syödä kamalaa määrää imelää höttöä, niin kuin jos syö kakkua. (Oikeasti tykkään aika monesta kakustakin, mutta tämä on keksien ylistyspuhe.) Tykkään kekseistä eniten jos niissä on myös vähän suolaa, niin että makeus oikein korostuu. Ja vielä enemmän, jos ne ovat oikein oikein pieniä.

Tässä linkkejä erilaisten keksien resepteihin

No, rehellisyyden nimessä on sanottava, etteivät reseptit eroa toisistaan mitenkään erityisesti. Viimeisen vuoden aikana olen luisunut kinuasta tattarin suuntaan, osittain ihan siksikin, että se on tosi paljon halvempaa. Tykkään leivonnassa myös hirssistä, mutta edullinen hirssijauho on tullut Suomessa kauppoihin aika vastikään. Sitä ennen raahasimme sitä aina kiloittain Virosta.

Näissä taatelisuklaakekseissä yhdistyy aika moni aiemmista resepteistä. Mutta jotenkin ne onnistuvat täydellistymään, mahtavaan mehevyyteen. Isolla kasalla mausteita saattaa myös olla osansa. Ne menivätkin sitten jo ennen kuin ehdin edes ottaa kuvan.




Mausteiset taatelisuklaakeksit

Menetelmä: kuiva-märkä
Taikinan kovetus: 30-60 min.
Paistolämpötila: 180ºC
Paistoaika: 20-25 min.


Esivalmistelut

Liota vähintään puoli tuntia


  • 2,5 dl silputtuja taateleita (silppuaminen käy helpoiten saksilla)
  • 1 dl:ssa glögiä, rommia tai likööriä

Märät aineet


  • 1 dl muscovado- tai fariinisokeria
  • 1 dl oliiviöljyä
  • 1 dl soijajugurttia tai muuta jugurttia
  • 1 dl tummaa siirappia
  • 1 rkl sitruunamehua

Kuivat aineet


  • 2 dl tattari- tai hirssihiutaleita
  • 2 dl tattari- tai hirssijauhoa
  • 2 dl tummaa riisijauhoa
  • 1 dl tummaa isokiteistä ruokosokeria
  • 0,5 dl perunajauhoja
  • 2 tl leivinjauhetta
  • 1 tl ruokasoodaa
  • 1 tl ksantaania
  • ½ tl merisuolaa
  • 1 tl jauhettua inkivääriä
  • 1 tl jauhettua kanelia 
  • 1 tl jauhettua kardemummaa
  • ½ tl jauhettua neilikkaa
  • ½ tl jauhettua vaniljaa
 
Lopuksi


  • 100 g levy tummaa suklaata murskattuna

Valmistus
 

Lisää märät aineet liotettuihin taateleihin ja sekoita.
 

Sekoita kuivat aineet keskenään. 

Kaada märkä sekoitus kuiviin aineisiin ja sekoita, kunnes taikina on paksua ja tahmaista. Hämmennä lopuksi suklaa joukkoon.

Jos se on tarpeen, lisää nestettä (vettä tai soijamaitoa) ruokalusikallinen kerrallaan. Taikinan pitäisi olla piparityylinen eli melko kova, niin että se pysyy koossa kun nipistät; nestettä ei välttämättä tarvita.

Peitä taikina ja anna sen jäähtyä jääkaapissa kunnes se on kovaa: puoli tuntia riittää, mutta yön ylikään ei haittaa.

Kieritä kämmenien välissä taikinasta palluroita. Asettele ne pellille ja litistä vähän. Paista uunin keskitasolla 180ºC 20-25 minuuttia tai kunnes reunat ovat kullanruskeat ja keskusta melkein jähmeä. Keksit rapeutuvat jäähtyessään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti