maanantai 26. elokuuta 2013

Lupiinipannari (eli munaton maidoton gluteeniton proteiinikas pannukakku)




Menetelmä: kuiva-märkä
Vuoka: uunipelti
Paistolämpötila: 200°C
Paistoaika: 30 min.



Kuivat aineet

  • 2 dl hirssijauhoa
  • 1 dl riisijauhoa
  • 1 dl lupiinijauhoa
  • 1 rkl sokeria
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1 tl merisuolaa

Märät aineet

  • 7 dl soijamaitoa tai vastaavaa
  • 2 dl omenasosetta tai muuta hedelmäsosetta (esim. kurpitsa-)
  • 3 rkl kylmäpuristettua oliiviöljyä

Valmistus

1. Sekoita kuivat aineet keskenään suuressa kulhossa.
2. Sekoita märät aineet keskenään pienessä kulhossa.
3. Tee kuivien aineiden keskelle kuoppa, kaada siihen märät aineet ja sekoita hyvin.
4. Kaada koko taikina leivinpaperilla suojatulle uunipellille ja levitä tasaiseksi.
5. Paista 200°C 30 min. tai kunnes pinta saa hieman ruskeaa väriä.

torstai 22. elokuuta 2013

Aamusämpylöitä, nam

Aamut alkoivat taas. Kesäisin aamulla on niin helppoa, kun voi vaeltaa heräilemään teekuppi kädessä parvekkeelle, jossa sitten jossakin vaiheessa tulee nälkä, ja sitten voi keksiä jotain. Mutta työ alkoi ja aamuisin täytyy syödä.

Yksi työaamun ilo on, kun tekee illalla sämpylät valmiiksi, laittaa ne kohoamaan uuniin ja aamulla vain kääntää uunin päälle. Lämpimät sämpylät aamuteen kanssa ovat parhautta.

Keltainen väri ja muheva maku tulevat kurkumasta.





Auringonkukansiemen-kinuasämpylät

 

Menetelmä: kuiva-märkä, hiivakohotus
Vuoka: uunipelti
Kohotusaika: 30 min. - 8 h
Paistolämpötila: 200°C
Paistoaika: 15-20 min.
  


Kuivat aineet

  • 2 dl kinuahiutaleita
  • 1,5 dl hirssi- tai riisijauhoa
  • 1,5 dl kinuajauhoa
  • 2,5 dl perunajauhoa
  • 2 dl auringonkukansiemeniä
  • 2 rkl psylliumia
  • 2 tl ksantaania
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 1,5 tl merisuolaa
  • ½ tl jauhettua kurkumaa

Hiivan vaahdotukseen 

  • 1 pussi kuivahiivaa
  • 1 dl lämmintä vettä
  • hyppysellinen sokeria

Märät aineet 

  • 2 dl lämmintä vettä
  • 1 dl kylmäpuristettua oliiviöljyä
  • 1 rkl hunajaa tai agavesiirappia (sitomaan taikinaa ja säilyttämään kosteuden)
  • 2 rkl omenaviinietikkaa tai sitruunamehua

Halutessa
  • kylmäpuristettua oliiviöljyä tai maustamatonta soijamaitoa voiteluun

Valmistus

1. Sekoita kuivat aineet suuressa kulhossa. 

2. Sekoita hiiva, sokerihyppynen ja desilitra lämmintä vettä isossa lasissa tai mukissa. 

3. Samalla kun odotat hiivan vaahtoutumista, sekoita märät aineet pienessä kulhossa. 

4. Kun hiiva alkaa vaahdota, kaada se vesineen kuivien aineiden sekaan, lisää märkä sekoitus ja sekoita hyvin. Taikinan pitäisi olla huomattavasti paksumpaa kuin tavallinen leipätaikina. Jos se tuntuu löysältä, odota hetki: hiutaleet imevät nesteen tosi nopeasti.

5. Irrota taikinasta möllöjä ja kierittele ne käsien välissä sämpylöiksi. 

6. Voitele halutessasi oliiviöljyllä tai soijamaidolla.

7. Helppo tapa kohottaa leipä on kääntää uuni hetkeksi päälle, sammuttaa se ja antaa leivän kohota lämpimässä uunissa noin puoli tuntia. Puolen tunnin päästä voit kääntää uunin 200 asteeseen ja aloittaa paistoajan laskemisen siitä, kun uuni saavuttaa tuon lämpötilan. Voit myös tehdä niin kuin ylempänä kerroin: pyöritellä sämpylät valmiiksi pellille illalla ja laittaa kohoamaan uuniin. Aamulla vain uuni päälle.

8. Paista 15-20 minuuttia 200ºC. Sämpylöiden pitäisi olla tumman kullanruskeaita ja pohjasta pitäisi kuulua ontto ääni, kun koputat varovasti.

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Kkakdugi eli kuinka tehdä retikasta kimchiä

Eilen laitoin retikkakimchit tulemaan. Unohdan sen usein, mutta oikeasti korealainen ruoka on minusta maailman parasta. Jostakin syystä olen ajatellut, että sitä saa vain ravintoloista (ja tietenkin Koreasta). Ei ole tullut mieleenkään googlata korealaisia reseptejä. Mutta nähdessäni muhkean retikan kutsuvan minua tukun hyllyltä tiesin äkkiä, että siitä tulee kimchiä.

Ohje löytyy englanniksi kuvineen täältä. Alla sama ohje suomeksi ja metriseen järjestelmään käännettynä. Huomaathan, että korealainen chili on kovasti erilaista kuin chili missään muualla: se on vähän savuista ja makeaa eikä aivan niin tulista.




Kkakdugi


Ainekset


  • 1 täysikokoinen retikka
  • 2 rkl merisuolaa
  • 2 rkl sokeria
  • 0,5 dl soijakastiketta (tai kalalientä)
  • 0,5 dl korealaista chiliä (jos tykkää vahvasta, voi käyttää kolminkertaisestikin)
  • 4 vartta vihreää sipulia (voi jättää poiskin)
  • 5-6 kynttä valkosipulia murskattuna
  • 1 tl murskattua tuoretta inkivääriä

Valmistus

1. Kuori retikka. Huuhtele se jos tarpeen.
2. Paloittele retikka kuutioiksi. Palojen sivujen tulisi olla n. 2-3 cm, mutta voivat olla isompiakin.
3. Laita palat isoon kulhoon ja lisää suola ja sokeri. Sekoita hyvin. (Jos tykkäät makeammasta kkakdugista, käytä 1 rkl sokeria enemmän.)
4. Anna itkettyä 30 minuuttia.
5. Kaada itkettynyt mehu toiseen kulhoon.
6. Sekoita joukkoon valkosipuli, inkivääri, sipulinvarret, soijakastike, chili ja 1 dl itkulientä.
7. Kaada retikat lasipurkkiin ja paina alas niin, että palojen väliin jää mahdollisimman vähän vettä.
8. Kkakdugi on periaatteessa valmista syötäväksi jo nyt. Sen voi myös jättää hapattumaan huoneenlämpöön muutamaksi päiväksi, jolloin mausta tulee voimakkaampi ja happamampi. Tarkkaile pieniä kuplia kkakdugin liemessä: ne tarkoittavat hapattumisen alkaneen. Säilytä jääkaapissa.